Miksi lihomme?

Jo yli 60 vuoden ajan lihavuuden ja ylipainon on ajateltu johtuvan liiallisesta kalorien kulutuksesta ja liian vähäisestä fyysisestä aktivisuudesta. Tästä syystä ajatellaan, että ylipainoiset ihmiset ovat tilassaan omasta syystä. Jos henkilö ei ota itseään niskasta kiinni, ei asialle ole tehtävissä mitään. Useat ylipainoiset ihmiset kuitenkin väittävät ja myös tutkimukset tukevat asiaa, että he eivät syö sen enempää kuin hoikemmatkaan henkilöt. Siitä huolimatta ylipainoa näyttää kertyvän toisille. Virallinen taho näyttää tyytyvän vastaukseen liiallisesta syömisestä, eikä hypoteesia kyseenalaisteta tai mietitä tarkemmin, miksi asia on näin ja mitä tilanteen parantamiseksi voidaan tehdä? Jos asia on niin yksinkertainen, että vähemmillä kaloreilla saavuttaa pysyvästi normaalipainon, miksi neuvo ei toimi? Miksi kalorien rajoitus ei ole pitkäkestoinen ratkaisu? Tuskinpa kukaan haluaa oikeasti kärsiä ylipainosta ja sen mukana tulevista terveysongelmista, joten jos asia on ratkaistavissa syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän, miksi ylipaino yleistyy koko ajan kiihtyvällä tahdilla? Samaa neuvoa on tuputettu ihmisillle vuosikymmeniä, mutta ylipaino yleistyy silti. Voisiko vika olla neuvoissa?

Syy ylipainoon vaikuttaa loogisesta. Ylipaino yleistyy varauden mukana, jolloin väestöllä on varaa ostaa enemmän ruokaa, erityisesti rasvaista ja sokerista ruokaa, kuten WHO asian muotoili. Lisäksi työelämä on muuttunut passiivisemmaksi ja teknologia on vähentänyt liikkumisen tarvetta. Asialle voi kuitenkin olla vaihtoehtoinen selitys. Myös prosessoitujen hiilihydraattien ja sokerin kulutus on noussut saman suuntaisesti ylipainoepidemian kanssa. Vaikka rasvaisen ruokavalion ajatellaan lisäävän ylipainoa, rasvan prosentuaalinen kulutus on itse asiassa pienentynyt, kun taas hiilihydraattien kulutus on noussut 1970-2000 lukujen välissä.

Passiivisen elämäntyylin sanotaan lisääntyneen, mutta liikunnan harrastaminen on nykyään yleisempään kuin koskaan ennen. Ylipainoepidemia alku kohdistuu samoihin aikoihin liikuntabuumin aloituksen kanssa. Nykyään liikunta-alalla on suuret markkinat, kun taas 1960-70-luvulla mm. jooga, spinning, aerobic olivat vielä tuntemattomia käsitteitä. Toinen syy, miksi passiivisen elämäntyylin osuutta lihavuuteen voi kyseenalaistaan, on lihavuuden yleisyys vähävaraisempien keskuudessa. Lihavuus on tutkimusten mukaan yleisempää köyhillä, jotka työskentelevät usein hyvin ruumiillisissa töissä verrattuna vauraampaan ja yleensä hoikempaan yhteiskuntaluokkaan. Mitä köyhempää väestö on kehittyneissä maissa, sen yleisempää on lihavuus.

Lihavuus ei ole ainoastaan kehittyneiden maiden ongelma. Jo 1960-luvulla tutkijat raportoivat esimerkkejä lihavuudesta muissa maissa. Mm. Trinidadissa 1/3 yli 25-vuotiaista oli ylipainoisia huolimatta siitä, että he söivät alle 2000 kcal päivässä. Vain 21% päivittäisistä kaloreista tuli rasvasta ja 65% hiilihydraateista. Samantapaisia havaintoja tehtiin eteläisellä Tyynellämerellä ja Afrikassa. 1960-luvun puolivälissä Rarotongassa (eteläisellä Tyynellämerellä) dieetillä, joka koostui vain 25%:sti rasvasta, 40% naisista oli ylipainoisia ja 25% erittäin ylipainoisia. Zulujen keskuudessa Afrikassa 40% aikuisista naisista oli ylipainoisia 1960-luvun raportin mukaan. Vaikka ruokavalioiden sisältö Afrikan kansoilla vaihteli, oli yleistä, että se koostui pääosin hiilihydraateista, kalorien ja proteiinin saannin ollessa alhaista. Ei myöskään voida olettaa, että alkuperäiskansojen elämäntyyli 1960-luvulla olisi ollut kovin passiivista, joten miksi he olivat lihavia?

1944 Ancel Keys tutki vähäkalorisen dieetin vaikutuksia 32 miehen tutkimusjoukossa. Miehet noudattivat 24 viikkoa n. 1600 kcal dieettiä, joka koostui pääosin hiilihydraateista ja oli vähärasvainen. Tämän lisäksi miesten piti kävellä 5-6 mailia päivässä. Dieetin kalorimäärä oli noin puolet siitä, mitä miehet normaalisti kuluttivat, joten tutkijat odottivat keskimääräiseksi painonpudotukseksi n. 20% tai 20 kiloa 100 kiloa painavalla miehellä. Tutkimusjakson päätteeksi miehet olivat laihtuneet n. 8 kg rasvavarastoistaan, mutta lisäksi he kokivat muita sivuoireita, kuten hiusten menetystä, palelua, hidastunutta sykettä sekä perusaineenvaihduntaan. Tutkittavat vähensivät liikkeitään mahdollisimman vähään ja heidän refleksinsä hidastuivat. Tutkimusjakson päätteeksi miehet saivat syödä, mitä halusivat ja heidän kalorimääränsä nousi jopa 8000 kcal:iin. Silti useat tutkittavasti valittivat tuntevansa nälkää. Miehet saivat painonsa takaisin nopeasti ja paino nousi keskimäärin 5% korkeammaksi lähtötilanteesta. Lisäksi rasvavarastot kasvoivat 50% verrattuna alkuperäiseen kehonkoostumukseen.

Keysin tutkimus viittaa siihen, että kalorivajeen täytyy jäädä pysyväksi, jos painonpudotuksesta halutaan pysyvä ratkaisu. Kalorirajoitus johtaa hidastuneeseen aineenvaihduntaan ja pienentyneeseen energian kulutukseen. Kalorien nostaminen taas kiihdyttää aineenvaihduntaa. Tutkimusten mukaan ihmisen keho pyrkii pitämään yllä tiettyä painoa eli tasapainotilaa. Keho vastustaa sekä painon laskua että nousua, jolloin hoikat henkilöt pysyvät helpommin hoikkina ja ylipainoiset ylipainoisina. Ylipainoisten tilanteessa aineenvaihdunta toimii normaalisti kehon omatessa suuremmat rasvavarastot.

Vuonna 1991 20.000 naista osallistui tutkimukseen (Women’s Health Initiative), jossa he noudattivat vähärasvaista dieettiä ja vähensivät kaloreitaan keskimäärin 360 kcal päivässä. Kahdeksan vuoden seurantajakson jälkeen he painoivat kilon vähemmän ja heidän keskimääräinen vyötäryn ympärys oli lisääntynyt, mikä on merkki sisäelinten ympärille kertyvän viskeraalisen rasvan lisääntymisestä. Useat muut tutkimukset ovat tulleet samaan johtopäätökseen vähärasvaisistä ja vähäkalorisista dieeteistä; ne eivät tuota pysyvää laihtumista ja/tai laihtuminen ei ole tilastollisesti merkittävää. Pelkkä liikunnan lisääminen ei myöskään tuota tuloksia. Jos liikut, ruokahalu kasvaa ja näin syöt helposti kuluttamasi lisäenergian.

Ylipainoisia ihmisiä syytetään huonosta tahdonvoimasta ja itsekurista. On yleinen ajatus, että ylipainoiset eivät pysty pitäytymään terveellisessä ruokavaliossa ja normaalipainoisilla on enemmän itsekuria. Mutta miksi asia olisi näin? Miksi toisilla henkilöillä on heikompi luonne kuin toisilla? Vaikka asia olisi näin yksinkertainen, ei se tuo edelleenkään ratkaisu ylipaino-ongelmaan.

Jos syöt enemmän kuin kulutat, lihot ja, jos syöt vähemmän, laihdut. Periaate perustuu termodynamiikan lakeihin eli muutos energiavarastoissa = energian saanti – energian kulutus. On totta, että energiavarastot lisääntyvät, kun kalorien saanti on positiivista, mutta positiivinen energian saanti ei silti välttämättä ole perimmäinen syy lihomiselle. Se on ainoastaan yhteydessä lihomiseen. Vaihtoehtoisessa selityksessä jokin muu asia, kuten epätasapaino aineenvaihdunnassa, saa meidät syömään  enemmän näin aiheuttaen positiivisen energian saannin, passiivisen käytöksen ja tätä kautta lihomisen. Toisin sanoen aineenvaihdunnan ja hormonisen toiminnan häiriö johtaa ylimääräiseen nälkään, ylensyöntiin ja fyysiseen passiivisuuteen kenellä vain, eikä pelkästään itsekurin puutteesta kärsivillä henkilöillä. Liika kalorien syönti on siis oire, eikä lihavuuden syy. On siis kysyttävä, mikä aineenvaihdunnan ja hormonallisen toiminnan häiriö johtaa lopulta lihavuuteen, eikä neuvoa ihmisiä syömään vähemmän. Sama aineenvaihdunnan häiriö, voi aiheuttaa myös metabolisen syndrooman ja muut nykyajan krooniset taudit.

Vuosikymmenien ajan viralliset terveystahot ovat pitäneet liiallista rasvan saantia syypäänä lihavuusepidemiaan hiilihydraattien sijasta. Tämän takia hoitokeinoksi suositellaan vähäkalorista ja vähärasvaista dieettiä, vaikka itse rasvan saantia ei ole yhdistetty lihavuuteen. Rasvasta tehtiin sydäntautien syypää ja sitä kautta se yhdistetään diabetekseen ja lihavuuteen, koska taudit esiintyvät usein yhdessä. Koska rasvan saanti ei ole todellisuudessa sydäntautien syy, on epätodennäköistä, että se johtaisi diabetekseen tai lihavuuteen. National Academy of Science julkaisi jo vuonna 1989 lausunnon, jonka mukaan itse lihavuutta ei ole tutkimuksissa yhdistetty rasvan saantiin ruokavaliosta.

Vähäkalorisia dieettejä käytetään paljon laihduttamisessa. Kaikki dieetit, jotka vähentävät kaloreita, vähentävät kuitenkin myös hiilihydraatteja. Näin vähäkaloristen dieettien hyöty voi johtua vähentyneistä kaloreista, vähentyneistä hiilihydraateista tai ruokavaliosta poistetusta sokerista. Ensimmäinen merkittävä tutkimus hiilihydraattien rajoittamisesta laihdutuskeinona julkaistiin 1936 (Per Hanssen, Steno Memorial Hospital, Kööpenhamina). Hanssen hoiti 21 potilasta kahden vuoden ajan 1850 kalorin dieetillä, joka koostui 65 %:sti rasvasta hiilihydraattien pysyessä alle 25% energian saannista. Potilaat laihtuivat keskimäärin kilon viikossa, eivät kärsineet nälästä ja tunsivat nopeasti vireystasojen nousevan. Hanssen vertasi tuloksiaan Kööpenhaminassa 5 vuotta aiemmin tehtyyn tutkimukseen (University Clinic) ja huomasi, että 1850 kalorin dieetti pudotti painoa yhtä tehokkaasti kuin University Clinic:in 950 kalorin dieetti.

Yleinen ajatus on, että hiilihydraatteja tarvitaan aivojen ja keskushermoston polttoaineeksi vähintään 130 g päivässä. On totta, että glukoosia käytetään aivojen polttoaineena, mutta hiilihydraatit eivät ole kehon ainut glukoosin lähde. Jos hiilihydraattien saanti alittaa päivittäisen 130 g:aa, maksa alkaa tuottaa ketoaineita. Aivot ja keskushermosto voivat käyttää ketoaineita energian lähteenä vastaavalla tavalla kuin hiilihydraateista saatavaa glukoosia. Jos dieetti ei sisällä ollenkaan hiilihydraatteja, ketoaineet tuottavat ¾ koko aivojen ja keskushermoston energian tarpeesta. Loppu ¼ glukoosista syntetisoidaan proteiinista tai lihaksista saatavista aminohapoista tai glyserolista, jota syntyy, kun triglyseridejä pilkotaan rasvahapoiksi. Dieettiä kutsutaan tällöin ketogeeniseksi dieetiksi ja kehon tilaa ketoosiksi.

Alfred Pennington (sisätautilääkäri, New York Hospital) on esittänyt vaihtoehtoisen hypoteesin lihavuusepidemian korjaajaksi. Vuonna 1949 Pennington hoiti kahtakymmentä ylipainosta ja lihavuudesta kärsivää yritysjohtajaa ja julkaisu tulokset Industrial Medicine – lehdessä. Potilaat laihtuivat keskimäärin kilon viikossa ja heidän dieettistä koostui pääosin proteiinista ja rasvasta. Hiilihydraatit oli rajoitettu minimiin, vain 80 kcal per annos. Dieetillä ei ollut kalorirajoitusta ja potilaat söivät keskimäärin lähes 3000 kcal päivässä. Kokeen aikana johtajat raportoivat energiatasojen noususta ja nälän tunteen puutteesta.

Hiilihydraattirajoitteisten dieettien on sanottu toimivan, koska niistä muodustuu helposti myös kalorirajoitteisia dieettejä. Hiilihydraattien ollessa alhaisella tasolla, henkilöt raportoivat nälän tunteen puutteesta tai pienentymisestä, joka taas johtaa kalorien vähentymiseen automaattisesti. Tästä syystä kalorirajoitusta pidetään usein ainoana mahdollisena laihtumistapana ja tätä suositellaan viralliselta taholta ylipainoisten laihtumiskeinoksi. Koska rasva sisältää yli puolet enemmän kaloreita kuin hiilihydraatit, suositellaan ruokavalion rasvamäärän vähentämistä painonpudotuskeinoksi. Kun vältämme rasvasta saatavia kaloreita, kalorien pitäisi luonnollisesti pudota alhaisemmalle tasolle ja tukea laihtumista.

Kalorien vähentymistä vähähiilihydraattisella dieetillä ei voida kuitenkaan aukottomasti pitää laihtumisen syynä. Kalorien vähentymisellä ja painonpudotuksella on yhteys, mutta syy ja seuraus – suhdetta ei voi suoraan osoittaa tutkimuksista. Vähähiilihydraattiseen dieettiin saattaa kuulua myös jokin muu mekanismi, joka taas aiheuttaa nälän tunteen vähenemistä, kalorien tippumista ja painonlaskua. Lisäksi osassa tutkimuksissa on todettu, kuten Penningtonin tutkimuksessa aiemmin, että myös suurella 3000 kcal päivittäisellä saannilla on mahdollista pudottaa painoa. Tämä johtaa kysymyksiin, miksi vähähiilihydraattisella dieetillä kalorit tippuvat, mutta henkilöt eivät koe nälkää verrattuna saman verran kaloreita sisältäviin vähäkalorisiin ja runsas hiilihydraattisiin dieetteihin? Entä, miten on mahdollista laihtua myös huomattavasti suuremmalla määrällä kaloreita? Näyttäisi siltä, että kalorien kulutus ei ole laihtumisen määräävä tekijä ja nälän tunne ei ole riippuvainen kaloreista.

Alfred Pennington ei tyytynyt perinteiseen selitykseen kalorien tasapainosta, vaan alkoi tutkimaan asiaa tarkemmin. Hän perusti analyysinsä lihavuusongelmasta 1930-1940 lukujen tutkimuksiin kehon homeostaasista: koska solut lopulta käyttävät kehon saaman polttoaineen, solujen polttoaineen tarve ja saanti ovat määrääviä tekijöitä nälän tunteessa ja energian kulutuksessa. Mitä vähemmän polttoainetta solut saavat, sitä suurempi nälkä ja sitä vähemmän energiaa käytössä, mikä taas johtaa vähentyvään fyysiseen aktiivisuuteen. Kun solut saavat riittävästi tai yli tarpeensa polttoainetta, aineenvaihdunta ja fyysinen aktiivisuus on aktiivisempaa.

Pennington perusti ajatuksesta kahteen ilmiöön lihavuudessa. Ensimmäiseksi lihavat henkilöt ovat yleensä energiatasapainossa eli heidän painonsa on vakiintunut suuren osan elämää, kuten normaalipainoisilla henkilöillä. Lihavien henkilöiden ruokahalua on myös melko stabiili. Toiseksi, jos lihavat yrittävät tietoisesti syödä vähemmän eli rajoittavat kaloreita, heidän aineenvaihduntansa ja energian kulutuksensa pienenevät. Samoin käy normaalipainoisille henkilöille kalorirajoituksen aikana. Solut saavat vähemmän energiaa, joten nälän tunne on suurempi ja energian kulutus pienenee automaattisesti. Tämä on loogista normaalipainoisilla henkilöillä, joilla ei ole paljon ylimääräisiä rasvavarastoja paikkaamassa vajetta, mutta miksi sama ilmiö oli nähtävissä myös ylipainoisilla henkilöillä, joilla rasvavarastojen olisi pitänyt paikata ongelmaa.

Pennington ehdotti, että ylipainoiset henkilöt kärsivät metabolisesta häiriöstä, jossa rasvakudosta varastoituu normaalisti kehoon ruokailujen jälkeen, mutta energian vapautuminen rasvakudoksesta on häiriintynyt ja hidastunut. Näin solut eivät saa energiaa käyttöönsä normaaliin tapaan ruokailujen välillä. Tämä metabolinen häiriö näyttäisi korjaantuvan vähähiilihydraattisella dieetillä. Jos rasvaa varastoidaan enemmän kehoon, kuin sitä kulutetaan, rasvavarastot kasvavat. Jos metabolinen häiriö estää rasvan vapautumisen energiaksi rasvakudoksesta kompensoidakseen häiriötä, henkilöiden on syötävä enemmän tai kulutettava vähemmän energiaa. Heistä tulee nälkäisempiä ja/tai fyysisesti passiivisempia. Kun tietty tasapainotila on saavutettu eli rasvavarastoista voidaan saada soluille kulutusta vastaava määrä energiaa huolimatta metabolisesta häiriöstä, paino ja nälän tunne tasaantuvat. Tästä syystä henkilöt eivät liho holtittomasti loputtomiin.

Penningtonin teoria selittää, miksi passiivinen käytös voidaan liittää lihavuuteen ja miksi me kaikki koemme voimattomuutta ja väsymystä vähäkalorisilla dieeteillä. Keho ei saa rasvasoluista tarpeeksi energiaa, joten energian kulutusta on pakko alentaa. Vähäkalorisilla dieeteillä koetaan nälkää, koska solut eivät saa tarpeeksi energiaa huolimatta ylimääräisistä rasvavarastoista. Jos metabolista häiriötä ei korjata, aineenvaihduntaa on pakko hidastaa ja henkilön pitää tulla toimeen yhä pienemmillä kaloreilla lihomisen estämiseksi. Vähäkalorisuus ei ole ratkaisu ongelmaa, koska tilaa on mahdotonta noudattaa pitkäaikaisesti. Kukaan ei pysty loputtomiin vastustamaan nälkää ja elämään jatkuvassa väsymyksen tilassa.

Parempi hoitokeino lihavuuden poistamiseksi on korjata alunperin ongelmana ollut metabolinen häiriö rasva-aineenvaihdunnassa. Rasva pitää saada poistumaan varastoista solujen energiaksi, jolloin aineenvaihdunta ja fyysinen energisyys nousevat ja nälän tunne poistuu. Penningtonin mukaan vähähiilihydraattinen ja korkearasvainen sekä -proteiininen dieetti korjaa metabolisen häiriön rasva-aineenvaihdunnassa. Dieetillä solut saavat taas energiaa rasvavarastoista, jonka johdosta nälkä pienenee vastaamaan solujen todellista energian tarvetta. Rasvavarastojen pieneneminen jatkuu, kunnes keho on saavuttanut uuden terveen tilan, jossa rasvan varastointi vastaa rasvan kulutusta, eikä ylimäärisiä rasvavarastoja ole tarpeen kerryttää.

Nälän tunne vähenee korkearasvaisilla ja -proteiinisilla dieeteillä, koska keho kompensoi rasvavarastoista saatavaa energiaa vähentämällä nälän tunnetta tarvittavalle tasolle. Solut saavat tarpeeksi energiaa kehon omista varastoista, joten ulkopuolelta tulevan polttoaineen tarve vähentyy metabolisen häiriön korjaantuessa. Kalorien rajoitukselle ei tarvetta vähähiilihydraattisella dieetillä, koska nälän tunne säätelee tarvittavaa ruuan määrää.  Koska solut saavat tarpeeksi energiaa käyttöönsä, niiden aineenvaihdunta kiihtyy, mikä nostaa energiatasoja ja fyysistä aktiivisuutta. Soluilla on viimein tarpeeksi energiaa käytössä rasvavarastoista, joka näkyy piristyneenä olemuksena ja haluna kuluttaa ylimääräinen energia liikkumalla enemmän. Aineenvaihdunnan noustessa terveelle tasolle, ylipainoiset henkilöt saattavat kuluttaa jopa 3000-4000 kcal päivässä ja silti pienentää rasvavarastojaan.

Ideaali maailmassa Penningtonin teoriaa olisi tutkittu tarkemmin ja todistettu hypoteesin paikkansa pitävyys. Sen sijaan teoria jätettiin huomiotta ja vähäkalorinen dieetti pysyi suositusten mukaisena laihdutuskeinona huolimatta siitä, että teoria selittää loogisella tavalla rasvan kertymisen ja laihtumisen mekanismit.

Lähde:

Taubes, G., Good Calories, Bad Calories

Mainokset