Insuliinin merkitys sydäntaudeissa

Jo 1963 Gerald Reaven Standfordin yliopistosta raportoi, että sydänkohtauspotilailla oli yleisesti korkeat triglyseriditasot sekä glukoosi-intoleranssi eli huono sokerin sietokyky. Hän ehdotti sydänkohtausten ja  glukoosi-intoleranssin yhdistäväksi tekijäksi insuliiniresistanssia. Runsashiilihydraattista ruokavaliota noudattavan ja insuliiniresistenssistä kärsivän henkilön täytyy tuottaa enemmän insuliinia saadakseen verensokerinsa laskettua verrattuna terveisiin henkilöihin. Insuliini myös stimuloi maksaa tuottamaan triglyseridejä rasvan varastoimista varten näin kohottaen veren triglyseriditasoja sekä altistaen tätä kautta sydäntaudeille. Reaven tutkimuksen mukaan sama sääntö päti myös ns. terveisiin henkilöihin eli mitä enemmän hiilihydraatteja ruokavaliossa, sitä enemmän insuliinia ja sitä korkeammat triglyseriditasot veressä. 1988 Reaven julkaisi hypoteesin metabolisesta syndroomasta, jossa insuliiniresistanssi, hyperinsulinismi, alhainen HDL-kolesteroli ja korkea verenpaine yhdistetään tyypin 2 diabetekseen sekä ylipainoon. Hypoteesin mukaan metabolinen syndrooma oli kriittinen tekijä sydän- ja verisuonitautien synnyssä myös ei-diabeetikoilla.

Reavenin hypoteesi ei kuitenkaan tukenut korkea hiilihydraattisia ja vähärasvaisia ravintosuosituksia, joten sitä ei otettu huomioon ravintosuosituksia laadittaessa. Metabolinen syndrooma ja sen yhteys diabetekseen ja sydäntauteihin tunnustettiin tieteellisessä yhteisössä vuonna 2002, mutta korkea hiilihydraattisia dieettejä ei tunnustettu sen aiheuttajaksi. 1990-luvulla Reaven totesi, että alhaiset HDL-kolesterolitasot sekä pienet LDL-partikkelit olivat suurimmat riskitekijät metaboliselle syndroomalle ja suuri hiilihydraattien kulutus vaikuttaa tekijöihin negatiivisesti. Nykyään metabolinen syndrooma tunnetaan yhtenä suurimpana riskitekijänä sydäntaudeille, mikä  tukee hypoteesia, että runsas hiilihydraattinen dieetti voidaan yhdistää sydäntauteihin.

Lähde:

Taubes, G., Good Calories, Bad Calories

Mainokset